Valkosivurenkaiden fiksaus

 

Lincolnin Suomeen saapumista odotellessa sattui nettiä selatessa ilmoitus valkosivurenkaista. Kokoa 235/75-15 oleva BF Goodrichin Lifesaver sarja oli käytetty, mutta pintaa oli vielä kuutisen milliä jäljellä. Koska autossa alla olevat renkaat eivät kovin hyvät olleet kunnoltaan ja tämä sarja oli myynnissä vielä kohtuullisen lähellä, päätin ottaa renkaat talteen. Onpahan varmasti katsastukseen kelpaavat renkaat jo odottamassa valmiina. Vakiokokoa 20 mm leveämpi profiili oli myös positiivista. Myöhemmissä mkIV vuosimalleissa oli levennetty Lincolnin toimesta vakiorengastusta jotta se kantaisi auton painon paremmin.

Ajatuksena oli fiksata renkaat ennen auton saapumista jo paraatikuntoon, mutta valkosivurenkaiden ehostuksesta ei ollut aiempaa kokemusta. Luin Overdrive-palstalta aiheesta keskusteluja ja niiden perusteella kävin ostamassa purkin Swarfegaa, laatikon Pata-Pataa ja pullon jarrunestettä. Ennestään Autoglymin Instant Tyre Dressingiä oli yksi pullollinen joten se sai kelvata viimeistelyyn.

alkutilanne

Renkaat olivat lähtökohdaltaan aika kulahtaneen näköiset.

Kokeillaan putsauskeinoja

Ensimmäiseksi kokeilin putsata pelkkää valkosivua Swarfegalla yhdestä renkaasta. Jynssäystä sekä rätillä että muoviharjaisella kuurausharjalla ja tuloksena oli se, että kellertävänharmaa valkosivu vaaleni hyvin pienen hivenen. Käytännössä irtolian sai pois, mitään muuta ei tapahtunut vaikka kuinka hankasi pientä kohtaa.

Seuraavana kokeilin Pata-Pataa. Tismalleen sama lopputulos. Irtolika pois mutta ei mitään muuta efektiä. Vaikka kuinka ja hankasi.

Tutkiskelin valkosivun pintaa tarkemmin ja totesin että se oli kovettunut ja täynnä hiuksenhienoja halkeamia kauttaaltaan. Jonkinlainen lasittumisen tapainen ilmiö joka teki niin kovan pinnan, että siitä ei mennyt läpi puhdistusaine eikä Pata-Pata. Jarrunestettä en enää testannutkaan, sillä en halunnut sen pehmentävän pintaa ja sotkevan tuon lasittuneen keltaharmaan ehkä entistäkin tiukempaan.

Swarfega ja kuurausharja tehosivat kuitenkin irtolikaa sen verran hyvin, että päätin pestä sillä tavalla kaikki vanteet. Mukavampi jatkaa puunausta kun lika on renkaista poistettu. Levitin aineen renkaan pintaan, kuurasin ja huuhdoin.

swarfegapesuIrtolika lähti Swarfegalla hyvin.

Vesihiontaa

Seuraava ajatus oli kuoria pinta hiomalla vesihiomapaperilla. Pienen testauksen jälkeen tämä vaikutti hyvältä, sillä pinnasta sai pois kovettuneen ja halkeilleen ohuen keltaharmaa kerroksen kokonaan. Alla oli puhdasta ja pehmeää valkoista kumia. Pientä hienosäätöä paperin karkeuden kanssa ja sopivimmalta tuntui 120.

ennenhiontaaSwarfegalla pesty rengas ennen valkosivun vesihiontaa.

hiontaalaheltaVasemmalta yläkulmasta valkosivu hiottu puhtaaksi, alareunasta vähän kesken ja oikealta vielä hiomatta. Hieman epätarkka kännykkäkuva, mutta jotain selvää saa.

Hiominen toimi hyvin mutta oli aika hidasta hommaa. Yhden renkaan valkosivun hiontaan kului hieman reilun tunnin verran aikaa. Tätä ei olisi viitsinyt tehdä renkaille jotka ovat auton alla, irtorenkaalle se vielä menee jotenkin. Samalla keinolla vanteen upotuksesta sai pois tiukkaan tarttuneet entisten vanteiden ruosteet.

hiontakeskenVajaa puolet on vasemmalta hiottu, oikealla koskematon pinta.

Hionnan jälkeen rengas oli jo aivan toisen näköinen kuin aiemmin. Valkosivu oli valkoinen, ruosteet vanteen syvennyksestä poissa ja peruspesun ansiosta musta kumikin oli mustempaa.

ejpestyjahiottuVasemmalla koskematon rengas, oikealla pesty ja hiottu.

Lähemmin tarkasteltuna väri oli kuitenkin vielä aika haalistuneen värinen. Jotain pientä vielä pitäisi tehdä ennen kuin laittaa Tyre Dressingiä pintaan.

Jarrunesteellä käsittely

Yksi netistä luettu vinkki oli renkaan pinnan pyyhkiminen jarrunesteellä. Sehän pehmittää kumia joten voisi olla sopiva värin tasoittamiseen. Pyyhin nopeasti mustat osat jarrunesteeseen kastetulla kangasrätillä ja lopuksi valkosivun vielä erikseen, koska siihen liukeni mustaa ympäriltä. Sitten pikavauhtia vettä päälle ja juuriharjan kanssa pesin jarrunesteet pois.

ennenjarrunestettaEnnen jarrunestettä väri oli puhdas mutta himmeä.

Tyre Dressingiä lopuksi

Kun jarruneste oli pesty pois ja rengas kuivunut, levitin kerroksen Autoglymin Instant Tyre Dressingiä. Hetken odottelun jälkeen pyyhin renkaan kangasrätillä huolella ja laitoin toisen kerroksen. Ja sama vielä kerran uudestaan. En ole varma mutta jotenkin tuntui että joku enemmän vahamainen aine, rasvan tyyppinen olisi ehkä se paras tähän viimeiseen silaukseen. Mutta tällaista nyt oli ja siistiä jälkeä silläkin tuli.

valmisrengasEnsimmäinen rengas valmiina fiksauksen jäljiltä aamupäivällä.

valmiitrenkaatJa iltaan mennessä sai tehtyä loputkin.