Eagle has landed

Odottavan aika on pitkä, mutta joskus se odotuskin päättyy. Vihdoin kauan odotettu ilmoitus saapui, että auto on saapunut maahan. Puhelinsoitto huolintaa hoitavalta yritykseltä tuli ja seuraavana päivänä tullauspäätös. Nopeaa toimintaa, hatunnosto siitä! Alunperin suunniteltiin auton hakemista trailerilla, mutta sopivan kokoista traileria ei löytynyt, tarjolla olleet oliva kaikki liian kapeita.

Onneksi hyvällä ystävällä saattuu olemaan kuorma-auto. Mikäs sen helpompaa kuin auto lavalle ja menoksi! Tosin auto oli kiinteällä lavalla, joten tarvitaan molemmissa päissä lastauslaiturit että saadaan auto kyytiin ja pois kyydistä. Huolintafirmalla sellainen löytyi ja auton tulevasta tallipaikasta reilun kolmensadan metrin päässä oli toinen jossa saatiin hoitaa purkaminen. Siitähän ajelee äkkiä siirtokilpien turvin talliin.

Mitäs kaikkea sitä pitää olla mukana

No tietysti ne siirtokilvet, että saa autosta heti kuvat kilpien kanssa ja laitettua ne sähköpostilla Fennialle. Näin harrasteajoneuvovakuutus astuu voimaan heti, jos kuljetuksessa jotain sattuu. Sitten iso pala rakennusmuovia ja teippiä sen kiinnittämiseen, kuskin ikkuna kun oli jumiutuneena oven pohjalle. Tämä oli tiedossa jo ennen auton ostoa. Jos sattuu vettä satamaan niin ei kaikki mene sisälle autoon. Lisäksi yksi täyteen ladattu akku ja apuvirtakaapelit. Epäilyksenä oli, ettei auton akku mahda olla kovin kaksisessa kunnossa kun kyseessä oli halvahko myyntiauto ison veden takaa. Työkalupakki jossa on tuumakokoisia perustyökaluja vielä mukaan ja innokkaana matkaan.

Klo 06.00 aika rauhallista eikä vielä sada kovin paljoa

 Matkaan!

Liikkeelle lähdettiin hyvissä ajoin, että päästään aikoinaan takaisinkin ja ainahan voi jotain pientä ylläriä sattua matkalle. Lähtiessä ei vielä satanut, mutta sääennusteen mukaan vettä tulisi kunnolla koko päivän ja hieman huoletti miten ikkunan saa suojattua 400 km matkan kestäväksi muovilla ettei sisusta kastu kokonaan. Autossa kun on karmiton ikkuna, niin muovia ei saa laitettua ovenkarmin väliinkään. No, se on sen ajan murhe, hattu mukaan ja menoksi. Kuorma-auton kyydissä istuminen on kyllä lokoisaa hommaa, tuntuu kuin ei olisi kiire minnekään toisin kuin henkilöautossa istuessa.

Puolimatkassa Kuopion motarilla

Navin omat mielenliikkeet

Muutama kymmenen kilometriä ennen määränpäätä navigaattori käskiä kääntyä isommalta tieltä pikkutielle ja niinhän sitä tehtiin kun ei määränpää ollut tuttu. Ajeltiin viittäkymppiä erinäisten kylien läpi ja juuri ja juuri painorajaltaan riittävien puusiltojen yli. Alkoi jo hieman ihmetyttää minkälaisessa paikassa oikein on autojen tuontia hoitavan yrityksen tilat, vähän helpomminkin voisi perille päästä? Kerran ajettiin epäselvän risteyskuvauksen takia väärään suuntaankin, mutta parin kilometrin päässä U-käännös ja takaisin tulosuuntaan… Perille kuitenkin päästiin ja perillä tutkittiin hieman jo karttaa kännykästäkin. Ja niinhän se nimeltämainitsematon saksalainen navigaattori oli ajattanut turhaan kaikki nuo pikkutiet, iso tien meni melkein määränpään vierestä. Paluumatkan ajaksi navi päätettiin laittaa kiinni….

Auto löytyi

Jännitys tiivistyi kun paikalle saavuttiin. Vastassa oli kaveri joka oli ilmeisesti noussut väärällä jalalla. Ei tervehtinyt, ei oikeastaan puhunut mitään. Näytti vai halliin kädellä että tuolla se on. Auton konepelti oli auki ja kysäisin että tarviiko jotain tehdä vielä ennen kuin alkaa siirtämään lavalle, vai onko pelti muuten vaan auki. Ystävällinen henkilö tuumasi että voihan sen kiinnikin laittaa ja meni menojaan.

Istuin kuskin penkille ja saman tien ihastuin autoon vielä enemmän kuin mitä olin odottanut. Se konepellin pituus ja näkymä kuskin penkiltä oli jotain sellaista mikä vei saman tien sydämen. Pyöräytys avaimesta, heti käyntiin ja kävi tasaisesti ja nätisti. Ja hurisi kivalla saundilla. WAU! Auton mitoista ei kyllä heti ollut oikein minkäänlaista havaintoa, mutta onneksi rekkaa ajanut kaverini ohjasti laivan lavalle. Siirrettiin kuorma-auto laiturista irti ja alettiin kiinnittelemään.

Auto kyydissä

Puupalikat renkaiden eteen ja taakse ja kaikista vanteista liinat kiinni lavalla oleviin koukkuihin. Onneksi vielä ei satanut, niin saatiin laitettua muovi edes teipillä kiinni tuulilasiin, kattoon ja konepeltiin. Vaikka kuvissa näyttää paremmalta niin maalipinta läheltä katsottuna oli sen näköinen että päätettii vetää ilmastointiteipillä muovi kiinni. Sisustan säilyminen kuivana oli tärkeämpää kuin suojella todella huonoa maalipintaa.

Pölärit pois että saa liinat kiinni

Todellakin piti paikkansa, että auto oli seissyt aikansa. Pölykapselin alla oleva ampiaispesä oli niin iso että se juuri mahtui siellä olemaan. Sellaista ei ihan hetken seisonnan aikana ilmesty.

Ja paluumatka saa alkaa

Takaisin päin lähdettiin ajamaan ja noin viiden minuutin ajon jälkeen alkoi kunnon kaatosade joka sitten kestikin melkein koko matkan paria lyhyttä hetkeä lukuunottamatta. Muovin pysymistä paikoillaan piti jännittää, mutta Gorilla-tape kesti perille saakka irtoamatta mistään.

Aurinko ei paista, mutta vettä kyllä sataa

Ajatuksia paluumatkalla

Olihan se mahtava se ensimmäinen istahdus auton kyytiin ja käyntiinlaitto. Silti suurimman osan paluumatkasta suoraan sanottuna vitutti. Kaikki myyntikuvat oli osattu ottaa siten, että joko auringon heijastus tai joku muu peitti aina juuri sen ja sen vian. Auto oli huomattavasti rähjäisemmässä kunnossa, kuin mitä kuvista ja puheista olin odottanut. No, näin voi käydä, kunhan pääsee tutkimaan autoa pajalla niin on paljon viisaampi sen suhteen, mikä todellinen kunto on. Jotenkin masentavampi kokemus tämä paluu kauan odotetun auton kanssa kun pettymys oli ensinäkemällä sen verran paha.

Välillä fiilis oli ihan hyvä kun ajatteli että tämmöistä nyt sattuu eikä se ole maailmanloppu. Mieltä lämmitti sentään se, että sisusta oli varsin hyvässä kunnossa muutamaa pikkujuttua lukuunottamatta. Pitihän se hymyilevä autonhakureissu-kuva kuitenkin ottaa, vaikka mieli meinasi vähän maassa ollakkin.

Auton ja kuskin ensimmäinen yhteiskuva