Auton ostaminen USA:sta

Hassujen sattumien summana sitä innostuu jostain tietystä autosta. Eräänä sunnuntaina helmikuussa 2014 tuli tuijotettua Discovery channelia ja siellä näkyi joku autojen tuunausohjelma. Tuunausporukka osti pilkkahintaan vuoden 1975 Lincoln Continental Town Carin ja teki siitä gangsta-version ja huutokauppasi pois. Kyseinen tuunattu versio ei todellakaan silmää miellyttänyt, mutta alunperin aihioksi ostetun auton ulkonäössä oli jotain mikä herätti mielenkiintoa. Iso laatikkomallin jenkki jonka keula oli massiivinen ja lookissa jotain seiskytluvun luxus-tyyliä.

Lincoln Continental Town Car 1975

Ilta menikin sitten selaillessa nettiä ja selvisi että tuosta autosta oli vielä olemassa 2-ovinen Coupe-versio nimeltään mk IV. Tuossa korimalissa sitten loksahti kohdilleen kaikki se mikä sedanissa ei oikein miellyttänyt silmää. Ja tarkemman tutkimisen jälkeen eritoten vuosimalli -72 oli omaan silmään aika lähellä täydellisen näköinen. Ensimmäinen vuosimalli mk IV koria jossa on takana hauska oopperaikkuna, ja samalla viimeinen jossa on korin linjoja mukaileva etu- ja takapuskuri. Seuraavana vuonna etupuskuri oli jo möhkälemäinen uusien törmäysmääräysten vuoksi ja vuodelle -74 myös takapuskuri muuttui möykyksi.

Vuosimalli 1972 korin mukaan taipuvilla puskureilla.

Vuosimalli 1973 törmäysvaatimusten mukaisella “5mph” etupuskurilla.

Vuosimalli 1975 “5mph” etu- ja takapuskureilla.

Malli tiedossa, mistä juuri se yksilö?

Nettiautoa tuli plärättyä ahkerasti. Sekä Blockettia ja auto24:ää ja jenkkien autojen myyntisivuja. Muutamasta yksilöstä tuli kyseltyä hieman enemmänkin mutta yksikään ei varsinaisesti kolahtanut. Ehkä siksi että mikään niistä ei ollut se perinteisesti itseäni miellyttänyt eli musta. Hommaa vaikeutti se, että mikään muu vuosimalli ei kelvannut kuin -72, joten tarjonta oli aika pientä niin Suomessa kuin naapurimaissakin. Toki priimakuntoisia löytyi jenkeistä collectors-ilmoituksista, mutta hinnat olivat omalle kukkarolle aivan liikaa. Eikä ollut mustia tarjolla sielläkään.

Ajatus ehti jo hautautua lähes kokonaan. Eipä sellaista taida löytyä mikä miellyttäisi ja joka olisi hinnaltaan lähellekään ostettavissa realistisesti. Muutama kuukausi meni ja asia alkoi jäädä pois mielestä, eli ihme kyllä autokuume laski. Sitten toinen sattuma astui peliin. Kesäkuussa työpaikan pakettiauto oli mukana pienessä kolarissa ja sen seurauksena puskuri piti vaihtaa uuteen. Vein pakun autoliikkeeseen puskurin vaihtoon ja ajankuluksi katselin uudempia pakettiautoja miettien että pitäisiköhän tuo työkalu päivittää jo tuoreempaan. Illalla taas nettiautoa pläräämään ja katselemaan pakettiautoja. Muutamaa eri merkkiä haussa plärätessäni sattui silmään aikaisemmat haut-linkki sivuston oikeassa yläkulmassa ja klikkasin siellä tekstiä Lincoln Continental. Samana päivänä oli jätetty BenzBoy-nimisen yrityksen ilmoitus mustasta yksilöstä varsin kohtuulliseen hintaan. Mitäs ihmettä? Näin halpa ja musta ja mustalla nahkasisustalla ja nimenomaan vuosimallia -72?

Myyntiin tullut musta 72:n.

Miten auto Suomeen ja paljonko maksaa?

Huomasin ilmoituksen myöhään illalla. Ajattelin että nukutaanhan nyt yön yli kuitenkin ennen kuin kysellään enempää. Eihän se uni kuitenkaan tullut, aikani sängyssä pyörittyäni laitoin myyjälle sähköpostikyselyä. Googlettelin firman nimeä ja kaikki hakutulokset joita löysin, kertoivat yrityksestä vain positiivista kommenttia. Homma toimii ja tavara on sitä mitä luvataan. Seuraavana aamuna oli jo tullut vastaus sähköpostiin. Seitsemän tunnin aikaero oli välissä, joten päätin että illalla pitää soittaa autosta tarkemmin ja kysyä lisätietoja. Puhelimessa vastasi Seija jonka kanssa käytiin pikaisesti läpi miten paljon suurin piirtein maksaa auton tuominen Suomeen kaikkine toimituskuluineen ja muine maksuineen. Laivarahti kustansi 1500 € ja sen päälle tulee huolintakuluja. Sain seuraavana päivänä sähköpostiin sentin tarkkuudella erittelyn kaikista huolintakuluista mitä tulee laivarahdin lisäksi. Lisäksi kommentin että kuljetusvakuutus kannattaa ottaa vakuutusyhtiöstä auton kuljetuksen ajaksi, se on hinnaltaan muutaman kympin. Erittäin asiallista toimintaa. Seuraavan viikon lopussa oli lähdössä BenzBoyllä seuraava kontti Suomea kohti joten auton saisi kohtuunopesti maahankin mikäli oma päätöksenteko ei kestäisi pitkään.

Trafin tilastoista kävi ilmi, että autovero ei rajusti näin vanhoja autoja rokota, 70-luvun alun Lincolneista on peritty autoveroa 70-100 euron välille viimeisen vuoden aikana. Se siis ei ole mikään iso menoerä. Mutta USA:sta tuotavasta vanhastakin autosta täytyy maksaa täysi arvonlisävero. Siihen ei ikä vaikuta. ALV maksetaan sekä autosta että sen laivarahdista. Eli käytännössä se 24% päälle auton kauppahintaan ja rahdin hintaan. Ja lisäksi vielä muutaman prosentin tulli.

Lisätietoja ja kysymyksiä

Aika pahasti alkoi tuntua siltä, että tässä olisi se MINUN mk IV:eni. Väri, kunto ja hinta olivat sellaiset että tuskin sopivampaa ihan heti tulisi vastaan. Hieman tosin jännitti tehdä päätöstä pelkkien valokuvien ja myyjän kertoman perusteella. Olen ollut aina aika tarkka auton ostaja joka tutkii ja syynää kyllästymiseen asti ennen päätöksen tekoa. Nyt tällaiseen ei ollutkaan mahdollisuutta. Niinpä laittelin lisäkyselyitä, soitin vielä muutamaan kertaan ja varmistelin asioita. Yhdessä välissä en saanut pariin päivään mitään vastausta ja soitin uudestaan kysyäkseni että joko auto meni? Ei ollut mennyt, mutta sähkopostini olivat joutuneet roskapostilaatikkoon jostain syystä. Seuraavana yönä sain lisää vastauksia ja parikymmentä lisäkuvaa autosta sisältä ja päältä. Hyvältä näytti edelleen.

Muutamia listoja ja merkkejä autosta puuttui mitä monissa samanmallisissa näyttää olevan. Samoin yksi erikoisuus oli se, että autossa EI ollut vinyylikattoa. Vanhan auton vinyylikatosta aika monta kauhutarinaa lukeneena ajattelin että eipä tuohon maailma kaadu, 2-värimaalauksenkin voi tehdä jos haluaa tai nykyaikana vaikka teipata katon eriväriseksi korin kanssa. Eipähän ole ainakaa ruostetta piilossa. Listojen puuttumisessa oikeastaan vain ison helmalistan puuttuminen harmittaa, se on komean näköinen. Niitä pitää jostain metsästää jos auton ostaa. Pikkulistojen puuttuminen ei sinällään harmita, niiden puuttuminen tekee autosta yksinkertaisemman näköisen kun on vaan isot kromipuskurit ja mustaa maalia. Museointi ei mielessä ole kuitenkaan, autolle olisi tarkoitus tehdä joka tapauksessa aika paljon muutostöitä. Pintaruostetta takaluukun kannessa, hieman kulunut nahkasisusta, ilmastointi ei toimi, jne. No, 42 vuotta vanha auto joka oli edullinen. Jostain pitää tinkiä jos budjetti on pieni.

Projektia ensi talveksi.

Ostohousut jalkaan

Edelleen jännitti tehdä kauppoja kuvien ja myyjän kertomusten perusteella. Mutta siitä huolimatta innostus sai vallan. Musta, asiallisen kuntoinen ( myyjän ja kuvien mukaan toki ) ja sen hintainen että sen saisi oikeasti ostettua. Kyllä tässä oli sen minun paikkani ostaa mk IV jos sellaisen meinasin joskus ostaa. Joten säästötili ja S-tili tyhjäksi, sukanvarresta kaikki mitä sinne oli tullut pahan päivän varalle jemmattua ja ilmoitus BenzBoylle että tehdään kaupat. Tämä oli se paha päivä jos joku, sen verran pahaksi autokuume oli jo päässyt.

Sähköpostiin tuli lasku autosta ja laivarahdista. Pankki oli suomalainen pankki ja vielä sama kuin itsellänikin joten ei muuta kuin rahat siirtoon ja ilmoitus myyjälle että maksettu on, pistähän tulemaan.

Tällainen sieltä pitäisi olla tulossa.

Jännitystä ilmassa

Auton sovittu lastauspäivä eli perjantai koitti, mutta silti sähköpostiin ei ilmestynyt kovasti odotettuja laivaustietoja autosta. Ensimmäisenä välähti tietysti mieleen että voi paska, tulinko huijatuksi. Päivän odoteltuani en enää malttanut mieltäni vaan oli pakko laittaa mailia myyjälle että jokos auto on laivassa? Vastaus seuraavana aamuna kuului että ei ollut, konttia hakemaan tullut rekka oli hajonnut uutta kuljetusta odotellaan. Aikaa olisi tiistaihin asti vielä ennen kuin kontin pitää olla satamassa. Hieman helpotti mieltä mutta perinteinen aina pahimpaan varautunut pessimisti oli kuitenkin edelleen varautunut. Näitä selityksiä sitä on niin monessa tapauksessa kuultu että aina on jotain ja loppujen lopuksi mitään ei tapahdu. Tosin sen verran positiivinen kuva välitysfirman toiminnasta oli keskustelupalstoilta luetun perusteella että se hieman rauhoitti mieltä.

Viikonloppu meni eikä mitään kuulunut, koitin rauhoitella mieltäni ja ajatella että en kysele koko ajan, ei se asiaa auto kuitenkaan. Maanantai koitti ja vieläkin maltoin mieleni. Tiistaina oli jo niin monta unetonta yötä takana että ei pystynyt enää olemaan. Laitoin viestiä ja kysyin että missä mennään. Seija kertoi että kaikki on kunnossa ja auto satamassa. Sanoi vielä että olisin vaan aiemmin kysellyt kun niin kovasti on huolettanut ettei nukuttuakaan ole saanut. Sain laivaustiedot vielä samalle päivälle.

Odottavan aika ON pitkä

Tätä kirjoitettaessa auto on ollut matkalla parisen viikkoa. Vielä pitää pari-kolme viikkoa odotella. On kyllä todella tuskaista kun aiemmin ei koskaan ole ostanut autoa niin, ettei sitä saa heti mukaan! Jonkin verran tuskaa helpottaa se, että voi netistä lukea juttuja autoista, niiden ominaisuuksista ja tyyppivioista jne. Ja hommailla kaikenlaista jo valmiiksi jotta ensihuolto saadaan sujuvasti alta pois ja mahdollisesti auto rekisteröintikatsastettua vielä tälle syyskesälle jotta pääsisi ensimmäiset kilometrit ajelemaan ennen talvea.

Reilun viikon odottamisen jälkeen töistä kotiin tullessa odotti melkoinen yllätys! Parempi ( ja kauniimpi ) puolisko kertoi että sulle olis paketti, avaatko nyt vai heti? Iso ruskea pahvilaatikko joka ei painanut oikeastaan mitään. Mitähän ihmettä sitä täällä oikein on? Kyllä levisi hymy korviin ja tuli oikeasti hieno fiilis kun laatikon sisältö paljastui ja oli vielä täysin sopivan kokoinen! Tälle tulee vielä käyttöä.

Autoa odotellessa varustus kuntoon!